Yritystoiminta ei aina etene odotusten ja toiveiden mukaan.  Kaikkea odottamatontakin voi tapahtua ja ajaudutaan kassakriisiin. Mitä silloin voidaan tehdä?

Kun maksuvaikeuksiin reagoidaan ajoissa, on vaihtoehtoja. Usein ongelmiin löytyy ratkaisu jo sillä, kun joku muu vilkaisee paperit läpi. Moni velkojakin suhtautuu huomattavasti valoisammin, kun asioista soitetaan ja sovitaan ajoissa. Jos tämä ei onnistu, voidaan myös harkita yrityksen saneeraamista lakisääteisen menettelyn kautta. Yrityssaneerauksessa on mahdollista organisoida yhtiön toimintoja uudelleen ja saada maksuaikaa velkojen maksamiseen.

 

Apua yri­tyk­sen ta­lous­vai­keuk­siin

Meiltä löytyy osaamista koviinkin tilanteisiin ja kokemusta vuosikymmenien verran. Kun annat asiasi meidän hoidettavaksemme, voit palata tekemään sitä, mistä rahat yritykseesi tulevat ja keskittyä taas täysillä siihen, mitä osaat.

Joskus käsissä on kuitenkin tilanne, jossa mitään ei enää ole tehtävissä, eikä yritys ole pelastettavissa. Tilanne on kuitenkin hyvä käydä läpi ja kartoittaa ennen hätäilyä. On aivan liian yleistä, että viimeisillä metreillä yrittäjän väsymys ja varattomuus muuttuvat rikokseksi, vaikka mitään pahaa ei ole ollut tarkoituskaan tehdä. Jos tilanne on eskaloitunut siihen, että on parempi laittaa pillit pussiin, autamme sinua konkurssiin hakeutumisessa. Konkurssissa ei ole mitään hävettävää. 

Meihin voit olla yhteydessä joko puhelimitse 050 556 1366 yhteystietolomakkeella, jolloin toimistomme asiaan erikoistunut lakimies on sinuun yhteydessä.

 

Maksuton vinkki

Älä yritä sinnitellä yksin, vaan ota yhteyttä! Mitä aikaisemmin tilannetta ryhdytään korjaamaan, sitä enemmän keinoja on käytettävissä.